Verkkopalveluiden perusmaksuihin helpotusta – kaukolämmön hintoihin maltillisia korotuksia

11.11.2022

Kuopion Sähköverkko Oy:n verkkopalvelumaksut säilyvät ennallaan ensi vuonna. Asiakkailta ei peritä lainkaan perusmaksua joulukuulta 2022 eikä tammi- ja helmikuulta 2023. Kuopion Energian kaukolämmön perusmaksuihin ei tule muutoksia, mutta kohonneiden energian hankintakulujen vuoksi energiamaksuihin tehdään maltilliset korotukset. 

Kuopion Sähköverkko Oy:n verkkopalvelumaksuihin ei tule korotuksia vuoden vaihteessa. Päätöksen taustalla on Energiaviraston valvontamallin mukanaan tuomat muutokset.  

Asiakkailta ei myöskään peritä perusmaksuja tämän vuoden joulukuulta eikä ensi vuonna tammi- ja helmikuussa. Valvontamallimuutoksen lisäksi päätökseen myötävaikutti Fingridin ilmoitus, että kantaverkkomaksuja ei peritä jakeluverkkoyhtiöiltä kaikilta kuukausilta.  

Olemme tyytyväisiä, että voimme pitää verkkopalveluhinnat ennallaan, vaikka rakentamiskustannukset ovat nousseet voimakkaasti. Kohdistamme kantaverkkomaksujen alennuksen vaikutuksen talvikauteen, kun sähkön tarve asiakkaillamme on suuri, kertoo Kuopion Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Kari Väänänen.

Kaukolämmössä pieniä muutoksia energiamaksuihin

Kaukolämmön osalta Kuopion Energia Oy korottaa Yleis- ja Puulämmön energiamaksuja 5 % 1.1.2023 alkaen. Tarkkalämpö-tuotteen hinnat pysyvät entisellään. Korotuksen kokonaisvaikutus vuotuiseen kaukolämpölaskuun on keskimäärin 3,6 %. Kustannusvaikutus omakotitaloissa on noin 3–5 euroa ja rivi- ja kerrostaloissa 3–4 euroa kuukaudessa asuntoa kohti. Perusmaksuihin ei tule muutoksia.   

Hinnankorotuksen perusteena ovat Ukrainan sodan vaikutukset, jotka heijastuvat vääjäämättä myös kotimaiseen lämmöntuotantoon. Kaukolämmön tuotannossa käytettyjen puupohjaisten biopolttoaineiden hankintakustannukset ovat kohonneet yli 40 % vuoden takaisesta. Syynä hintojen nousuun on muun muassa Venäjän tuonnista luopuminen ja siitä seurannut kotimaisten biopolttoaineiden kysynnän kasvu.  

Kaukolämmön tuotannossa syntyvän sähkön pörssimyynnistä saatavilla tuloilla pystymme kompensoimaan kohonneita lämmöntuotannon hankintakustannuksia, minkä ansiosta hinnankorotus onnistutaan pitämään maltillisena, kertoo kaukolämpöjohtaja Reima Lassila. 

 Riistaveden ja Vehmersalmen hinnat 

Riistaveden ja Vehmersalmen alueverkkojen osalta lämmön energiamaksut nousevat 8 %. Muutoksen kokonaisvaikutus vuotuiseen kaukolämpölaskuun on keskimäärin 6,7 %. Rivi- ja kerrostalokohteissa lämmityskustannusten nousu asuntoa kohden on 4–6 euroa kuukaudessa. Pientaloissa kustannusvaikutus on noin 10 euroa kuukaudessa talon koosta ja lämmön kulutuksesta riippuen.  

Alueverkkojenkin hintojen korotuksen perusteena ovat kohonneet lämmön hankintakustannukset. Perusmaksut säilyvät ennallaan.  

 

 Lisätietoja:

Kari Väänänen, toimitusjohtaja, Kuopion Sähköverkko Oy, p. 040 709 7501
Reima Lassila, kaukolämpöjohtaja, Kuopion Energia Oy, p. 040 709 7601  

« Takaisin etusivulle

« Muut ajankohtaiset uutiset