Asiakastarina

Öljystä kaukolämpöön pika-aikataululla

Riittääkö öljy, kestääkö kattila? Enää ei Tuomas Heimosen tarvitse näillä asioilla mieltä vaivata, kun toimitusvarma ja paikallinen Kuopion Energian kaukolämpö virtaa tasaisesti kodin pattereissa. Jo ensimmäinen kuukausi kaukolämmön asiakkaana todisti, että päätös oli oikea.

Öljykattilan lämmityskierukka sanoi itsensä irti parhaalla mahdollisella hetkellä.

Tuomas ja Vuokko Heimosen perhe on asunut nykyisessä kodissaan Kuopion Niiralassa vuodesta 2016. Omakotitaloa on remontoitu tähän päivään ja omannäköiseksi vähitellen.

Vanhasta ja arvaamattomasta öljylämmityksestä eroon pääseminen oli ollut Heimosten mielessä talon ostamisesta saakka. Tuomas teki laskelmia eri lämmitysvaihtoehtojen välillä, ja öljyn tuolloin vielä alhainen hinta sai jättämään muutostyöt odottamaan tulevaa.

– Mutta kyllä tilanne alkoi pikkuhiljaa vaivata, eikä pelkästään ympäristöasioiden vuoksi. Öljyllä lämmittäminen on työlästä, ja tiesin, että kattilakin alkoi olla tiensä päässä. Varasimme Kuopion Energialta kartoituskäynnin kaukolämpöön siirtymisen suunnittelua varten. Se oli tuossa vaiheessa yksi päävaihtoehdoistamme.

Marraskuiselle maanantaille sovittu vierailu vauhditti muutosta yllättävällä tavalla. Kun vesi pulppusi lämmönjakohuoneesta Kuopion Energian kaukolämpöasiantuntijoita vastaan, täytyi päätöksiä tehdä nopeasti. Tuomas pyysi energiayhtiöltä pikaista arviota, kuinka nopealla aikataululla siirtyminen saadaan onnistumaan. Kuopion Energian kaukolämpöverkon varrella öljystä uuteen lämmitysmuotoon siirtyminen käy helposti, mutta nyt alettiin pelata aikaa vastaan.

– Lämmintä käyttövettä ei tullut enää käytännössä ollenkaan. Asennutimme väliaikaisen sähkövaraajan, jonka avulla lämpöjä saatiin pidettyä yllä suhteellisen hyvin. Onneksi tuolle ajalle ei sattunut kovia pakkasia, Tuomas muistelee loppuvuoden 2023 tapahtumia.

– Lunta kuitenkin satoi melkoinen määrä juuri muutostöiden aikaan. Oli siinä asennusporukalla tekemistä, mutta siitä huolimatta kaikki tehtiin luvatun mukaisesti ja sovitussa aikataulussa.

Tuosta marraskuisesta yllätyksestä kului kolme viikkoa siihen, kun ensimmäiset kaukolämmön hehkut tulvahtivat Heimosten kotiin. Vuodenvaihteessa saapuneet napakat pakkaset olivat erinomainen hetki tarkastella uuden lämmitysmuodon tehokkuutta ja toimivuutta.

Tuomas seurasi kulutusta tiiviisti ensimmäisen käyttökuukauden ajan.

– Nyt lämpö on tasainen eikä enää humppaa ylös alas. Myös kustannukset ovat jääneet pienemmiksi kuin oletin, hän summaa.

“Kaikessa mukavuudessaan järkevä”

Kaukolämpö on paras lämmitystapa paitsi energiankulutuksen, myös ympäristövaikutusten kannalta. Yli 70 % Kuopion Energian tuottamasta kaukolämmöstä tehdään uusiutuvilla, lähialueilta hankituilla biopolttoaineilla.

Kuopion Energian kaukolämpöverkko kattaa valtaosan kaupungin keskustasta. Se ulottuu etelässä Hiltulanlahteen ja pohjoisessa Sorsasaloon. Kaupunkialueen lisäksi kaukolämpöä on tarjolla Riistaveden ja Vehmersalmen kyläkeskuksissa.

Tuomas huokaa, että seuraavassa kodissa mahdollinen öljylämmitys lähtisi vaihtoon saman tien.

– Sen kanssa on tullut nyt touhuttua tarpeeksi. Täällä Kuopiossa kaukolämpö on kaikessa mukavuudessaan kustannuksiltaan järkevä.

Liity kaukolämpöön