Kuopion Energia

 
Pikalinkit

Töissä Kuopion Energialla

Kuopion Energia -konsernin palveluksessa työskentelee yhteensä 160 ammattilaista. Huolehdimme yhteisvoimin siitä, että toimintamme on hyväksi myös tuleville sukupolville.

Maija Kääriäinen

Päivämestari

”Työskentelen Kuopion Energian tuotanto-osastolla päivämestarina. Alun perin tulin Kuopion Energialle töihin voimalaitokseen laborantiksi vuonna 2013. Olen valmistunut laborantiksi vuonna 2006 ja laboratorioanalyytikoksi 2010. Tällä hetkellä myös opiskelen työni ohessa insinööritutkintoa Tampereen ammattikorkeakoulun laboratoriotekniikan koulutusohjelmassa. Opintoni ovat lisäkoulutusta aiemman analyytikon tutkintoni päälle, ja valmistumiseni suunniteltu ajankohta on keväällä 2018.

Aloitin päivämestarina syksyllä 2017 työskenneltyäni neljä vuotta laboranttina Haapaniemen voimalaitoksella. Työssäni vastaan päiväryhmän, laboratorion, vesilaitoksen ja kiinteän polttoaineen vastaanottoaseman toiminnoista valvoen, että niiden toiminta saavuttaa tuotanto-, käytettävyys- ja taloudelliset tavoitteet. Toimin myös esimiehenä laboratorion, päiväryhmän ja vastaanottoaseman henkilöstölle. Työni vaatii esimiesvalmiuksien lisäksi voimalaitos- ja vesilaitosprosessien tuntemusta sekä ymmärrystä automaatiojärjestelmistä. Seuraan vastuualueeni lainsäädäntöä, kehitystä ja tekniikkaa. Työssäni kohtaan päivittäin tilanteita, joissa sujuvan yhteistyön rooli korostuu. Teen yhteistyötä muiden mestareiden ja henkilöstön kanssa osallistumalla muun muassa kehitys- ja parannushankkeisiin sekä koulutussuunnitteluun. Jokainen työpäiväni on erilainen kuin edellinen, mikä osaltaan pitää yllä työn mielekkyyttä ja motivaatiota uuden omaksumiseen.

Työnantajana Kuopion Energia mahdollistaa omatoimisen opiskelun työn ohessa ja kannustaa jatkuvaan työn ja osaamisen kehittämiseen järjestämällä kursseja ja kouluttautumismahdollisuuksia myös työpaikalla. Työnantajan ja työyhteisön joustava suhtautuminen kouluttautumiseen, itsensä kehittämiseen ja eteenpäin pyrkimiseen on siivittänyt monta urakehitystä, joten voin olla ylpeä sanoessani olevani yksi osa tätä kokonaisuutta.”

Mika Lyytinen

Suunnitteluavustaja

”Tutustuin Kuopion Energiaan ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana, kun olin yrityksessä TET-harjoittelussa. Enpä silloin nuorena poikana isäni kanssa kaupungilla pyöriessäni ja muuttolukemia lukiessa arvannut, että jonain päivänä tekisin itse samaa hommaa.

Varsinaisesti tulin Kuopion Energialle töihin lähetin tehtävään lokakuussa 2001 takataskussa merkonomin koulutus. Lisäksi olin suorittanut AMK:ssa ensimmäisen, kaikille tradenomiksi lukeville yhteisen, opintovuoden. Suuntautumisen sijaan siirryinkin suoraan työmarkkinoille. Lähetin tehtävistä siirryin mittarinlukijaksi toukokuussa 2002. Kun mittarinlukijan tehtävät etäluennan myötä loppuivat, siirryin ensin laskutuksen aputehtäviin ja sen jälkeen nykyiseen, suunnitteluavustajan tehtävään. Olen siis saanut tutustua hyvin erilaisiin tehtäviin sekä kentällä että toimistossa.

Nykyisessä työssäni suunnitteluavustajana vastaan sähköverkon dokumentoimisesta verkkotietojärjestelmä Trimbleen ja asiaan liittyvien arkistokansioiden ajan tasalla pitämisestä. Tarvittaessa käyn myös tarkastamassa kentällä jakokaappeja ja muuntamoita. Suunnitteluavustajan töiden lisäksi teen myynnin taseselvitystä ja välillä verkon sanomaliikennettä.

Työssäni tavoitteena on pitää verkkomme kunnossa ja ajan tasalla siten, että dokumentoinnissa olisi mahdollisimman vähän virheitä. Työssäni pidän sen sopivasta haasteellisuudesta, hyvästä työyhteisöstä ja siitä, että verkon valmistuttua näkee konkreettisesti kätensä jäljen sen valmistuessa.
Kokonaisuutena lähes 15 vuotta Kuopion Energialla on mennyt mukavasti. Tästä iso kiitos kuuluu hyvälle työyhteisölle. Lisäksi olen tyytyväinen, että työnantaja on tarjonnut mahdollisuuksia kehittää itseään työtehtävien, erilaisten koulutusten, korttien suorittamisen ja vapaa-ajan urheilun myötä.”

Samuli Räisänen

Käyttöpäällikkö

”Valmistuin Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2007. Pian valmistumiseni jälkeen huomasin Kuopion Energian etsivän käyttötalousinsinööriä ja kunnossapitopäällikköä. Laitoin varmuuden vuoksi molempiin tehtäviin paperit sisään. Hämmästys oli suuri, kun parin viikon päästä minulle soitettiin ja sovittiin jo haastatteluaikaa.

Haastattelun ja testauksen jälkeen minut valittiin käyttötalousinsinöörin tehtävään. Tehtävä sisälsi erilaisia viranomaisraportointeja, järjestelmien pääkäyttäjänä toimimista, ympäristölupien velvoitteiden seuraamista yms.

Oltuani tehtävässä reilut viisi vuotta, osastollamme vapautui käyttöpäällikön tehtävä. Esimieheni kysyttyä minulta halukkuutta tehtävään, oli pakko vastata myöntävästi. Uuden tehtävän myötä pääsin myös mahtaviin uusiin haasteisiin. Käyttöpäällikön tehtävässä vastaan Haapaniemen voimalaitosten käyttöorganisaation toiminnasta ja tätä kautta myös voimalaitosten toiminnasta. Täysin uutena haastavana työtehtäväkokonaisuutena tulivat erilaiset henkilöstö- ja palkka-asiat. Nykyinen tehtäväni on varsin mielenkiintoinen, koko ajan on jotain tutkimista ja kehittämistä etenkin prosesseissa.
Kuopion Energialla suhtaudutaan hyvin positiivisesti kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen. Työurani aikana olen suorittanut mm. johdon erikoisammattitutkinnon ja käynyt Motivan energiakatselmoijakoulutuksen. Näiden lisäksi olen käynyt useita pienimuotoisia koulutuksia ja kursseja, ns. täsmäiskuja, oman osaamiseni kehittämiseksi.

Työpaikkana Kuopion Energia on hyvin joustava, sillä töiden ja lomien sovittaminen myös perhettä ajatellen luonnistuu. Tärkeintä on, että työt tulee tehtyä ajallaan ja tekee itse aina parhaansa.”

Asko Leinonen

Myyntipäällikkö

Valmistuin insinööriksi Kuopion teknillisestä oppilaitoksesta keväällä 1989, jonka jälkeen olin lähes kymmenen vuotta töissä pääkaupunkiseudulla. Syksyllä 1997 hain ja pääsin Kuopion Energialle myynti-insinöörin tehtävään. Sähkömarkkinat olivat vasta vapautuneet kilpailulle ja tehtävä oli täysin uusi. Niinpä alku oli markkinoiden tunnustelua, tehtäväkentän rakentamista ja uuden oppimista. Toisaalta uusi tilanne antoi mahdollisuuden muovata tehtävän sisältöä sopivan itsenäisesti.

Vuonna 2008 tehtävänimikkeeni muuttui myyntipäälliköksi. Tehtävät ja tehtävien painopisteet ovat eläneet sähkömarkkinoilla tapahtuneiden muutosten mukana. Keskeisimpiin tehtäviini kuuluu olemassa olevien yritysasiakassuhteiden hoitaminen ja uusasiakashankinta. Lisäksi vastuullani on tuotteiden, palveluiden ja järjestelmien kehittäminen sekä myynnin tilastointia ja raportointia. Huhtikuusta 2015 alkaen olen toiminut yritysmyyntitiimin esimiehenä. Esimiestehtävä on tuonut mukanaan uutta haasteellista sisältöä ja paljon uutta opittavaa. Tiimiimme kuuluu lisäkseni kolme henkilöä ja vastuullamme on noin 500 GWh yritysasiakkaiden sopimuskannan kokonaisvastuu. Lisäksi teemme suunnitelmallista uusasiakashankintaa. Toimivat ohjelmistot ja järjestelmät ovat meille tärkeitä työn sujuvuuden ja hyvän kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Minun vastuullani on tietysti varmistaa, että tiimillä on tarvittavat työkalut ja työinto asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Mielestäni kouluttautuminen on tärkeä osa oman kilpailukykyni ylläpitämistä. Kuopion Energialla kouluttautumiseen on aina suhtauduttu myötämielisesti. Työurani aikana olen hankkinut markkinaoppia sähkömeklaritutkinnolla ja lisävalmiuksia mm. esiintymistaidon osalta. Myös tiimiesimiehen tehtävään olen saanut koulutusta. Toimin myös Kuopion Energialla työsuojeluvaltuutettuna sekä ICT-kehitysryhmässä. Lisäksi olen käynyt jo 15 vuoden ajan opettamassa sähkömarkkinoita Savonia-ammattikorkeakoululla.

Työssä minulle on tärkeintä sen haasteellisuus ja sopiva itsenäisyys sekä tietysti asiakkaat.”

 

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvampaa ja kiinnostavampaa, käytämme palvelussamme evästeitä.
Jatkamalla palveluiden käyttöä hyväksyt käyttöehtomme ja evästeiden käytön. Lisätietoja tietosuojasta ja käyttöehdoista