historia

Sen tuntee yli vuosisadan tarinana

Kuopion Energia täytti 110 vuotta vuonna 2016. Jo vuonna 1892 ensimmäiset sähkölamput asennettiin Kuopion katulyhtyihin. Lamput valaisi Otto W. Backmanin kirjapainossa toimiva dynamo.

1906

Kuopion kaupungin ensimmäinen oma sähkölaitos

Vuonna 1906 Kuopion kaupunki päätti rakentaa oman sähkölaitoksen, joka valmistui vuotta myöhemmin. Sähköä ostettiin paikallisilta teollisuusyrityksiltä ja tuotettiin oman sähkölaitoksen koneilla. Arkkitehti Strömbergin vuonna 1907 piirtämä koneasema Tulliportinkatu 4:ssä oli ajalle tyypillistä punatiiliarkkitehtuuria edustava rakennus, jonka päädyissä oli isot kaarevat ikkunat. Laitoksen polttoainevarasto, eli halot, oli sijoitettu ulkokentälle Lukkarinkadun ja Satamakadun kulmaukseen. Sähkönjakelua varten rakennettu torni kohosi näyttävästi taustalla. Rakennuksen kohtaloksi tuli 1970-luvulla purkaminen, kun tontille rakennettiin päivittäistavarakauppa ja polttoaineen jakeluasema.

1963 – Kaukolämmitystä Kuopioon

Vuonna 1963 ensimmäinen asiakas sai kaukolämpöä lämpökeskuksesta, joka oli tehty vanhasta laivakattilasta. Samana vuonna valmistui ensimmäinen kiinteä lämpökeskus Niiralaan.

1971, 1982, 2011 – Uudet voimalaitosyksiköt

Kolme uutta voimalaitosyksikköä valmistuu Haapaniemelle.

2015 – Yhdistyminen konserniksi

Kuopion Energia Oy:stä ja Kuopion Energia Liikelaitoksesta muodostui konserni 1.1.2015. Liikelaitoksen kaukolämpötoiminta siirrettiin osaksi Kuopion Energia Oy:tä ja sähköverkkoliiketoiminnasta muodostettiin Kuopion Energia Oy:n omistama tytäryhtiö, Kuopion Sähköverkko Oy. Kuopion Energia Liikelaitos lakkautettiin yhdistymisen myötä.

2018 – Kaukojäähdytystä Kuopioon

Kaukojäähdytysliiketoiminta alkaa.

2019 – Sähkökauppaliiketoiminta siirtyy Väreelle

Kuopion Energia, Savon Voima, Lappeenrannan Energia ja Jyväskylän Energia yhdistivät voimansa sähkönmyynnin osalta. Täysin uudenlainen, valtakunnallinen energiapalveluyhtiö Väre aloitti toimintansa 1.1.2019.

2020 – Yhteinen asiakaspalvelukeskus Savon Voiman kanssa

Siirsimme asiakaspalvelumme yhteiseen palvelukeskukseen 1.1.2020, jotta kuopion alueen asukkaat ja yritykset saavat palvelua helposti yhdellä kontaktilla.