Kuopion Energia

 
Pikalinkit

Liikkeellä paikallisella polttoaineella

Kuopion Energia seuraa aktiivisesti sähköautoilun kehittymistä ja osallistuu myös autojen lataamisen kehittämiseen.

Kuopion Energialla on sähköisen liikenteen latausasema Pitkälahdessa, joka on eräs vilkkaimpia liikenneasemia Suomessa. Latausaseman sijoitus on suunniteltu yhteistyössä Osuuskauppa PeeÄssän kanssa ABC-aseman tontille.

Tutustu tarkemmin latausasemaan ja auton lataamiseen

 

Ampera

Edullista ympäristöystävällisyyttä

Panostamme myös itse ympäristöystävälliseen autoiluun ja polttoaineena käytämme luonnollisesti omaa Puusähköämme. Vuodessa ajamme keskimäärin 13 000 kilometriä pelkällä omalla sähköllämme.

Uusimman Opel Amperamme täyteen lataaminen maksaa alle kaksi euroa – auton toimintasäde on 40–60 kilometriä.

Sähköautojen myynnin arvioidaan kasvavan lähivuosina vakaasti

Tällä hetkellä Suomessa on rekisterissä noin 1 100 sähköautoa. Viiden vuoden kuluttua ennustetaan olevan käytössä jo noin 15 000 sähköautoa. Suomen sähköautoista on ladattavia hybridejä noin 60 prosenttia ja täyssähköautoja on 40 %.

Useat toimijat kehittävät latausverkostoa aktiivisesti, joten edellytykset sähköautoilulle paranevat koko ajan. Etelä-Suomen latausverkosto on jo kattava suhteessa sähköautojen määrään. ABC-Pitkälahti on on Itä-Suomen ensimmäinen  pikalatausasema.

 

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvampaa ja kiinnostavampaa, Kuopion Energian sivustolla käytetään evästeitä.
Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja