Avaimet oman sähkönkulutuksen hallintaan

Tarkkaa ja ajantasaista mittausta vaivattomasti

Etäluennan myötä me hoidamme mittarisi lukemisen. Mittariluennan ja lukemakorttien postittamisen voi unohtaa. Mittari antaa aina tarkat ja luotettavat mittauslukemat. 

Entistä selkeämpi, kulutusperusteinen lasku

Laskun lukeminen on joskus voinut olla hankalaa, kun samalla laskulla on maksettu sekä
toteutunutta kulutusta että laskutuskauden lopun arvioitua kulutusta. Etäluennan myötä laskutus muuttuu täysin kulutusperusteiseksi. Maksat siis vain todellisesta kulutuksestasi. Kesällä sähkö- ja lämpölaskut ovat pienempiä ja kulutus vähäisempää kuin talvella. Tähän vaihteluun on hyvä varautua etukäteen.

Etuja myös kaukolämpöasiakkaille

Lähitulevaisuudessa myös pientalojen kaukolämpöasiakkaat pääsevät hyötymään etäluennan eduista. Vaihdamme osalle kaukolämpöasiakkaistamme etäluettavat kaukolämpömittarit. Osalle puolestaan asennamme tarvittavan tiedonsiirtoyksikön jo käytössä olevaan mittariin.

Uusia työkaluja oman kulutuksen seurantaan

Energiankulutuksestasi saadaan monipuolisempaa tietoa, kun kulutuslukemat tallentuvat
tunneittain ja vertailutietoja voidaan tarkastella pitkällä aikavälillä. Voit esimerkiksi vertailla kulutustasi muiden energiankäyttäjien keskimääräiseen kulutukseen. Online-verkkoasiontipalvelun avulla saat tuntitasoisen kulutustiedon nähtävillesi vaivattomasti.

Energiajakelun ongelmat nopeasti kuntoon

Etäluettavalla mittarilla saadaan automaattisesti ja reaaliaikaisesti tarkkaa tietoa liittymän
jännitteen laadusta. Mahdolliset ongelmat, kuten sähkökatkot, pystytään havaitsemaan ja korjaamaan entistä nopeammin.

 

 

Seuraa sähkönkulutustasi

Online-verkkoasiointipalvelussa voit seurata sähkönkulutustasi tuntitasolla.


Verkkoasiointipalveluun

 

 

Kuopion Energia |  Asiakaspalvelu ma-pe 9.00 - 16.00 | Palvelukeskus 020 520 01 | asiakaspalvelu@kuopionenergia.fi Tiedotteet RSS-syötteenä | Briefly in English | Sivukartta | Palaute | Käyttöehdot
© Kuopion Energia Oy 2013