Kolme hyvää syytä valita kaukolämpö:
|
 |
Ympäristö
Kaukolämpö on paras lämmitystapa sekä energiakulutuksen että ympäristövaikutusten kannalta. Yksi kestävää kehitystä parhaiten tukevista kaukolämmön ominaisuuksista on kotimaisten polttoaineiden käyttöön perustuva lämmön ja sähkön yhteistuotanto, jossa käytetyn polttoaineen energia pystytään hyödyntämään jopa 90-prosenttisesti.
Kaukolämpöä voidaan hyvällä syyllä kutsua puhtaaksi lämmöksi. Yhteistuotannossa säästyy kolmannes polttoainetta verrattuna erillisinä tuotettuun lämpöön ja sähköön. Samassa suhteessa pienenevät energiantuotannon päästöt, ja ympäristö pysyy puhtaana ja turvallisena. Maamme on yhteistuotannossa maailman ykkönen.
|
|
 |
Talous
Kaukolämpöön liittyminen on myös taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Perustamiskustannukset ovat matalammat kuin kilpailevilla lämmitysmuodoilla.
Kuopion Energian oma tuotanto ja paikalliset polttoaineet mahdollistavat edulliset käyttökustannukset ja näin ollen kaukolämpö on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin lämmitysmuoto. Kuopion Energian tarjoama kaukolämpö on jatkuvasti ollut Suomen edullisimpien joukossa – lämmön ja sähkön yhteistuotanto mahdollistaa vakaan hintatason myös tulevina vuosina.
Kaukolämpö on tulevaisuuden energiamuoto, ja sen kasvava arvostus näkyy myös kiinteistöjen myyntihinnoissa.
|
 |
Luotettavuus
Kaukolämpö on huoleton lämmitysmuoto joka tuo kotiisi aina riittävästi lämpöä ja lämmintä vettä.
Nykyaikaiset kaukolämpölaitteet kestävät käytössä pitkään ja niiden huoltotarve on vähäinen. Useat lämpökeskukset ja rengasmaiseksi rakennettu kaukolämpöverkkomme huolehtivat omalta osaltaan luotettavan kaukolämmön saannista, ja Kuopion Energian ympärivuorokautinen päivystys varmistaa mahdollisten häiriötilanteiden nopean korjaamisen.
Asiakkaan lämmityslaitteiden automatiikka varmistaa aina sopivan kiinteistön lämmitystehon sekä käyttöveden lämmityksen riittävyyden ja tasaisuuden.
|
© Kuopion Energia Oy 2013