Energiapuun toimitussopimus

Harvestia Oy ja Kuopion Energia Oy ovat sopineet pitkäaikaisella sopimuksella energiapuun toimituksista Kuopion Energian ensi vuonna valmistuvalle uudelle Haapaniemi 3 -voimalaitokselle. Toimitukset alkavat kesällä 2011 ja ovat täydessä laajuudessaan yli 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Sopimuksen arvo koko sopimuskaudella on noin 20 miljoonaa euroa.

Uuden, kotimaisia energialähteitä käyttävän voimalaitoksen energiatarpeesta jopa 70 % voidaan kattaa puupolttoaineilla. Kuopion Energialle sopimus turvaa huoltovarman sekä kilpailukykyisen energiapuun toimituksen. Harvestialle sopimus turvaa energiapuun hankinnan ja toimitusten pitkäjänteisyyden. Sopimuksen ansiosta päästään suunnitelmallisesti kehittämään energiapuun hankintaa nuorista metsistä sekä päätehakkuilta. Pohjois-Savon metsien hakkuumahdollisuudet ja nuorten metsien hoitotarpeet antavat hyvät edellytykset hakkuumäärien olennaiseen nostamiseen.

”Kuopion Energialle on tärkeää, että tuottamamme energia on hinnaltaan kilpailukykyistä. Harvestia on uutena toimijana vakiinnuttanut nopeasti paikkansa teollisuuden puunhankinnassa. Energiapuu ja teollisuuden ainespuu hankitaan samoista lähteistä jolloin edellytykset synergiaetujen ja kustannuspaineiden hallintaan ovat hyvät. Korvaamalla polttoöljyn ja turpeen käyttöä puulla tuemme myös Kuopion kaupungin pyrkimystä uusiutuvan energian osuuden kasvattamiseen ”, sanoo Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholm.

”Kuopion Energia on jatkossa maakunnan suurimpia energiapuun käyttäjiä. Tehty sopimus uudistaa energiapuun toimitusten käytäntöä ja antaa edellytykset kehittää koko hankintaketjua pitkäjänteisesti. Tämä luo kustannustehokkuutta toimintaan. Maakunnan metsänomistajille avautuu entistä parempi mahdollisuus hyödyntää metsien potentiaali täysimääräisesti. Harvestia lisää tämän sopimuksen myötä ostojaan hyvässä kasvukunnossa olevista kotimaan metsistä”, sanoo Harvestian toimitusjohtaja Pekka Kauranen.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Esa Lindholm 040 709 7101 (Kuopion Energia), Toimitusjohtaja Pekka Kauranen 0500 442 062 (Harvestia)

Taustaa: Kuopion Energia Oy on Kuopion kaupungin omistama yhtiö, joka tuottaa ja myy sähköä ja kaukolämpöä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli 75 miljoonaa euroa.
Harvestia Oy hankkii omistajayhtiöidensä Myllykosken ja Savon Sellun tehtaillaan käyttämän puuraaka-aineen. Lisäksi yhtiö hankkii puuta yhteistyökumppaneilleen. Puunhankinnan painopiste on Itä- ja Etelä-Suomessa. Kokonaishankintamäärä on noin 2,5 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa.

Takaisin

Selaa arkistoa

Tilaa lehdistötiedotteet RSS-syötteenä

Kuopion Energia |  Asiakaspalvelu ma-pe 9.00 - 16.00 | Palvelukeskus 020 520 01 | asiakaspalvelu@kuopionenergia.fi Tiedotteet RSS-syötteenä | Briefly in English | Sivukartta | Palaute | Käyttöehdot
© Kuopion Energia Oy 2008