Sähkön kulutus kääntyy kasvuun taantuman jälkeen

Elinkeinoelämän arvio sähkön kysynnästä 2030

Kysyntä hyppää eniten palveluissa ja liikenteessä


Sähkön kulutus jatkaa kasvuaan, mutta jonkin verran hitaammin kuin aiemmin arvioitiin. Elinkeinoelämän tuoreen arvion mukaan sähkön kysyntä kasvaa vuoteen 2030 mennessä noin 20 prosenttia taantumaa edeltäneestä tilanteesta ja noin kolmanneksen tämänhetkisestä kulutuksesta. Eniten sähkön kulutus lisääntyy palvelualoilla ja liikenteessä, mutta sähkön tarve kasvaa myös teollisuudessa rakennemuutoksesta huolimatta.

Tiedot ovat Energiateollisuus ry:n ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n juuri valmistuneesta raportista, jossa arvioidaan sähkön kysyntää Suomessa vuonna 2030.

Elinkeinoelämä laskee, että vuonna 2030 sähkön kulutus nousee 100–111 terawattituntiin
(1 TWh = miljardi kilowattituntia) riippuen siitä, kuinka nopeasti talous toipuu taantumasta. Vaihteluvälin yläraja kuvaa sähkön kysyntää nopean toipumisen vaihtoehdossa ja alaraja päinvastaisessa tilanteessa. Sähkön kysyntä kasvaa siis tulevinakin vuosina, mutta selvästi hitaammin kuin taantumaa edeltäneellä pitkällä nousukaudella. Vuonna 2007 Suomen sähkön kulutus oli noin 90 TWh ja viime vuonna taantuman painamana noin 87 MWh.

Raportissa arvioidaan, että palvelusektorin merkitys kasvaa yhteiskunnassa ja sen vuoksi myös palvelujen sähkön tarve noin 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Liikenteessä sähkön kulutus moninkertaistuu, kun sähköautojen ja ladattavien hybridien määrä lisääntyy.

Teollisuudessa sähkön kysyntä kasvaa 2–16 prosenttia verrattuna taantumaa edeltäneeseen aikaan. Toimialoista eniten kasvua on metallien jalostuksessa. Kaiken kaikkiaan teollisuuden sähkön tarve arvioidaan nyt pienemmäksi kuin kaksi vuotta sitten vastaavassa laskelmassa. Tämä johtuu muun muassa metsäteollisuuden rakennemuutoksesta sekä teollisuuden investointien lykkääntymisestä taantuman takia. 

Sähkön tarpeen arviointi on haasteellista, mutta laskelmassa on pyritty ottamaan huomioon monenlaisia epävarmuustekijöitä. Elinkeinoelämän tavoitteena ja sähkönkulutuslaskelman perustana on visio hyvinvoivasta ja menestyvästä Suomesta. Lähtöolettamuksena on yhteiskunta, jossa talous kasvaa keskimäärin 2 prosenttia vuodessa, yritysten toimintaedellytykset säilyvät hyvinä ja kansalaisten hyvinvointi kasvaa.

Laskelmassa oletetaan myös, että energiatehokkuus paranee merkittävästi tulevina vuosina ja ilmastonmuutoksen torjunta on keskeinen yhteiskunnan kehitystä ja päätöksentekoa oh-jaava tekijä.

Sähköä tarvitaan lisää, koska talous ja kulutus kasvavat ja muita energialähteitä korvataan yhä enemmän sähköllä.

Uutta voimalaitoskapasiteettia tarvitaan 7 000–8 000 MW

Raportissa arvioidaan myös uuden sähköntuotantokapasiteetin tarvetta. Elinkeinoelämän mukaan uutta kapasiteettia tarvitaan 7 000–8 000 megawattia (MW) vuoteen 2030 mennessä jo rakenteilla olevien ja toteutettavaksi päätettyjen hankkeiden lisäksi. Lisäinvestoinnit korvaisivat vanhenevat laitokset, vastaisivat sähkön kasvavaan kysyntään ja poistaisivat nykyisen tuontiriippuvuuden.

Tarvittavilla investoinneilla pystytään kattamaan sähkön kysyntä kotimaisella tuotantokapasiteetilla myös huippukulutustilanteissa. Pakkaspäivien kulutushuippujen ennakoidaan kohoavan 16 500–18 500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä.

Tuulivoima ei ole täydellä teholla käytössä kaikissa olosuhteissa. Sen vuoksi tuulivoiman kapasiteetista vain 10 prosenttia tai vähemmän voidaan laskea mukaan tarvittavaan uuden ka-pasiteetin määrään. Tämä lisää investointipaineita ydin-, vesi- ja lauhdevoimaan. 

Sähkön toimitusvarmuus ja kilpailukykyinen hinta ovat välttämättömiä talouden nousulle, talouskasvulle ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnille. Sen vuoksi Suomeen on luotava sähkön-tuotannolle suotuisa toimintaympäristö ja mahdollisuus markkinaehtoisiin investointeihin.

Vaikka sähkön kulutus kasvaa, sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää merkittävästi, kun uusiutuvan energian ja ydinvoiman osuutta lisätään riittävästi.

Rapotti Arvio Suomen sähkön kysynnästä vuonna 2030 löytyy täältä.

Takaisin

Selaa arkistoa

Tilaa lehdistötiedotteet RSS-syötteenä

Kuopion Energia |  Asiakaspalvelu ma-pe 9.00 - 16.00 | Palvelukeskus 020 520 01 | asiakaspalvelu@kuopionenergia.fi Tiedotteet RSS-syötteenä | Briefly in English | Sivukartta | Palaute | Käyttöehdot
© Kuopion Energia Oy 2008